Esa-JussiSalminen

Vain Marjo Matikainen voitti minut


 
Olympiavoittaja Tamara Tihonovan olen tavannut pari kertaa. Kun kävin hiihtämässä Iževskin laitamien laduilla, tapasin siellä joskus kevättalvella 2002 Tihonovan, joka oli valmentamassa lapsia, tulevia hiihtäjättäriä. Vaihdoimme lyhyesti ajatuksia udmurtiksi. Omasta urastaan hän sanoi, että terävimmässä huippukunnossa ollessaan hänet pystyi toisinaan voittamaan vain Marjo Matikainen (Calgaryn olympialaisten 5 km vuonna 1988). Seuraavana kesänä näin hänet udmurttikylän kansanjuhlassa. Hän kannusti köydenvedossa suosikkijoukkuettaan sellaisella innolla, että kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että tässä on harvinaisen tehokas ja voitontahtoinen ihminen.
Yli kymmenen vuotta myöhemmin yritin tavoitella Iževskissä Tihonovaa haastattelua varten. Puhelimeen vastasi hyvin kiireinen ääni. Kävi ilmi, että Tihonova oli erittäin uppoutunut valmennustyöhön. Hän puhui urheilijoiden hieronnoista, kauden viimeisistä kilpailuista, kuinka huhtikuussa voisi olla rauhallisempaa ja, että haastatteluja on jo ollut, mutta sanoi yrittävänsä koukata huomenna majapaikkani kautta. Seuraavana päivänä mitään ei kuulunut ja hyvä niin. Onneksi on ihmisiä, jotka keskittyvät oikeasti omiin töihinsä. 
Artikkeleita ja haastatteluita Tihonovasta löytyy, myös udmurtiksi. Myös kirjassa Udmurt kiz'il'ios ('Udmurttitähdet') on hänen haastattelunsa. Tamara Tihonova muistelee ujostelleensa venäjän puhumista lapsena, koska ei osannut sitä kovin hyvin. Samoin hänen äitinsä (äitipuoli, koska oma biologinen äiti oli kuollut jo synnytyksessä) eräässä Udmurtian urheilijoiden tilaisuudessa oli valmennettu sanomaan jotain venäjäksi. Kylmän rauhallisesti äiti pitikin mahtavan puheen - udmurtiksi. Tamara Tihonova oli tästä ylpeämpi kuin omista urheilusuorituksistaan. Eihän venäläisiäkään äitejä käsketty puhumaan vaikka englanniksi, kielellä, jota eivät osaa. 
Kesän 2014 Moja Udmurtijan ohjelmasta käy ilmi, että Tihonova vastaa Udmurtian naishiihtojoukkueesta eikä aio politiikkaan toisin kuin muutamat muut entiset joukkuetoverit. 
https://
15 min kohdalta Tihonova:
https://

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset