Esa-JussiSalminen Uralin piraatti

Udmurttilaisen dekkarin isä Semjon Samsonov

 

Udmurtian valtionyliopistosta muistan jo vuodelta 1997 erään jatko-opiskelijan sekä laitoksemme erään työntekijän, joka kevään lopulla aloitti työt toimistosihteerinä. Myöhemmin he osoittautuivat sisaruksiksi. Seuraavilla kerroilla samainen toimistosihteeri oli edelleen laitoksen leivissä. Toimistosihteeri Zinaida Borisovna Baibekova oli koko laitoksen sydän: hän oli aina laitoksessa paikalla opetusvelvollisten raataessa luentosaleissa. Tuolloin käänsin Dorvyzhyn suomeksi, mutta aloin Zinaida Baibekovan kehoituksesta lukemaan myös Samsonovien teoksia, jotka osoittautuivat hänen äitinsä sukulaisten tekemiksi. 

En kuitenkaan vielä oivaltanut, että toimistosihteeri ja hänen veljensä Vladimir Voznjakov olivat Semjon Samsonovin, udmurttilaisen rikoskirjallisuuden uranuurtajan sisaren lapsia. 

Kävin reilut kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran Zinaida Baibekovan kotikylässä hänen vanhempiensa luona. Oli myöhäissyksy ja siihen liittyvät toimet käynnissä: osallistuin mehiläispönttöjen kantamiseen puutarhasta talon alle. Sitten läksimme pellolle levittämään lantaa vain todetaksemme että lanta on umpijäässä eikä enää levity meidän lapioillamme. Tapasin omituisia kyläläisiä. Joku oli ollut vankilassa kymmenen vuotta ja osasi siksi huonosti udmurttia. Yksi poika ja äiti kylänraitilla katsoivat ystävällisesti mutta kierosti. He olivat kuulemma noitia. Kuulin tarinoita silmäpuolikissoista, joilla lapsia ennen peloteltiin. Mehiläisistä muutama oli päässyt talon sisälle ja niitä heitettiin päälleni, mutta ne eivät pistäneet.

Söimme hapankaalia, perunoita ja kotitekoista piimää sekä keittoa. Kissa pisteli loput keitot poskeensa, paisui pallomaiseksi ja meni ulos nähtävästi keventämään oloaan. Syksyn töihin kuului myös pulleiden hanhien lahtaus ja kyniminen. Ruumiiden käsittely oli naisten työtä ja se tapahtui saunassa. Hanhen verta keitettiin kokkareiksi ja syötiin. Se ei oikein minulle maistunut, mutta hanhen liha ja maksa kyllä. Kaupungista tulleet vanhan parin lapset saivat oikein kunnon viemiset mukaansa. 

Viime vuonna kävin Tylon eli Syrjezshurin kylässä Samsonovin sisaren luona toistamiseen. Häntä ja hänen jälkeläisiään voisi kuunnella loputtomiin: jokainen keskustelu kiertyy pian johonkin mielenkiintoiseen ja käsittämättömään tarinaan, takeltelemattomalla ja kauniilla ääntämyksellä. Tässä on jotain samaa elämäniloa ja inhimillistä myönteisyyttä kuin Samsonovien teoksissakin varsin vaikeista aiheista huolimattakin.

Mummo on kolmen lahjakkaan kirjailijaveljeksen sisar ja ainoana vielä elossa sisaruksista. Semjon Samsonov (1931-1993)  on tästä sissarussarjasta kuuluisin, mutta myös hänen isänpuolen serkkunsa Nikvlad Samsonov samasta kylästä on ehdotonta udmurttilaisen kirjallisuuden kärkeä. Eikä Semjon Samsonovin sisaren lapsiakaan kirjoittaminen ole rauhaan jättänyt: Zinaida Baibekova on kirjoittanut artikkeleita lehtiin sekä yliopiston työtovereistaan henkilöhistoriallisen teoksen ja Vladimir Voznjakov toimittaja, joka on kirjoittanut yleisteoksia mm. etymologiasta. Todettakoon, että niin ikään Jevgeni Samsonov ei kuulu tähän Samosonovien sukuun.

Semjon Samsonovin Tugasjkem bugor (Sotkeutunut vyyhti) vuodelta 1967 on ensimmäinen udmurttilainen dekkari. Sitä työstäessään Semjon Samsonov hakeutui vapaaehtoiseksi töihin miliisin palvelukseen erilaisiin kirjallisiin tehtäviin saadakseen täydellisen kuvan miliisin työstä. Tämä ei ole hänen ainoa lajin teos: myös esimerkiksi Vuzher (Varjo) vuodelta 1989 kuuluu selvästi samaan kategoriaan.

Semjon Samsonovin yksi novelli Varsti on jälle kevad (Pian on jälleen kevät) on ilmestynyt viroksi vuonna 2012 udmurttilaisen proosan kokoomateoksessa Varsti on jälle kevad. Samsonovin novelli on antanut siis nimen koko kokoelmalle. 

Suomeksi olen kääntänyt Semjon Samsonovin novellin Можвайын вал со (Mozhvain asemalla). Se ei ole aivan salapoliisiteos, mutta joitakin lajityypin piirteitä siinä on. Lukija ei alussa ole ollenkaan selvillä, mistä on kyse, kun eräs rouva näkee nuoren miehen esiintymislavalla ja saa kauheita muistumia mieleensä. Kirjailija jopa tahallisesti johdattaa lukijan harhateille. Dekkarin tapaan kaikki selviää vasta lopussa. Tämä tarina perustuu hieman samanlaiseen tositapahtumaan Samsonovin omassa perheessä sota-aikana. Luonnollisestikaan en voi kertoa tuota tarinaa vielä nyt, koska pilaisin lukijoiden novellinautinnon. 

Syrjezshurin kylässä on avattu vuonna 2011 pitkään suunnitteilla ollut museo, joka on omistettu kylän kuuluisille kirjailijoille. Se on Semjon Samsonovin lapsuudenkoti. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat