Esa-JussiSalminen

Rottakylän mies pakeni saksalaisten leiriltä ja kirjoitti siitä

  • Helsingistä löytyneen teoksen valokopion kansi.
    Helsingistä löytyneen teoksen valokopion kansi.
  • Shkljajev pitää teosta Pakoni vankileiriltä korkeatasoisena. Vapumysj vapume sisältää lyhyen artikkelin novellista.
    Shkljajev pitää teosta Pakoni vankileiriltä korkeatasoisena. Vapumysj vapume sisältää lyhyen artikkelin novellista.

 

Vuonna 1995 Aleksandr Škljajev, tunnettu udmurttilainen kirjallisuuden ja journalistiikan tutkija oli Suomessa helsinkiläisessä alan kirjastossa. Škljajev tunnetaan erityisesti vainojen uhriksi joutuneiden udmurttilaisten kirjailijoiden kohtaloiden selvittäjänä. Hän on julkaissut aiheesta muun muassa teoksen Tšašjem nimjos.


Monesta kirjailijasta tiedot ovat edelleen hatarat, monet teokset kateissa ja moni teos vailla huomiota ja lukijoita. Joskus sattuma ja onni puuttuu peliin tai ehkä Korkeimman käsi suuressa oikeudenmukaisuudessaan. Niin tapahtui vuonna 1995, kun Aleksandr Škljajev penkoi helsinkiläisessä kirjastossa udmurttien teoksia. Lisäksi hän näki siellä muun muassa Aminoffin teoksia udmurtin kielestä. Sitten hänen väsyneet silmänsä osuivat aivan pieneen kirjaseen, jonka kannessa luki: А. Денисов. Мынам пленысь пегӟеме. Казань. 1919-тӥ ар. Вотской культурно-просветительной подотделлэн поттэмез.


Kyseessä oli siis A. Denisovin Kazanissa ilmestynyt teos Pakoni vankeudesta vuodelta 1919, mutta Škljajev ei ollut koskaan kuullut tällaisesta teoksesta eikä tämännimisestä kirjailijasta. Hän kopioi teoksen ja toi sen mukanaan Udmurtiaan. Hän kaiveli kaikkia mahdollisia hakuteoksia, mutta missään ei ollut mitään mainintaa tällaisesta teoksesta. 


Todennäköisesti maailman ainoa säilynyt kappale tätä teosta on siis Suomessa säilytteillä. Tässä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä: sralinin vainoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä ihmisten vainoamista ja tappamista, mutta se tarkoitti myös teosten hävittämistä. Neuvostoliitossa ei tietääkseni tarvinnut polttaa kirjoja rovioilla suuria määriä, koska kafkamaiset vainot ja salaliittoteoriat pitivät huolen siitä, että asianomaiset itse kätkivät ja tuhosivat teoksia. Teoksia upotettiin jokiin, haudattiin maahan ja muihin paikkoihin, joista niistä ei hoksattaisi, mutta joihin ne usein jäivät ikuisiksi ajoiksi. Onneksi osa niistä löytyy myöhemmin sattumalta eri kirjastoista Pietarista, Helsingistä ja muualta. Juuri luin, että Berliinistä löydettyä Pjotr Tšaikovskin ääntä on tutkittu ja nauhoitteen kohtalosta esitelmöidään. Kuzebai Gerdin ääntä on myös löydetty ja pätkä on kuultavissa netissä.


Ateistinen aivopesu tuhosi kirjallisen jatkumon ja poisti tietoisuuden kirjakielen alun kirjallisuudesta, koska se oli ollut luonnollisesti usein luonteeltaan uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Sen sijaan levitettiin valheita siitä, kuinka vallankumouksesta alkoi vähemmistökansojen kirjallisuus.


Škljajev oletti ensin, että teos olisi venäjästä käännetty udmurtiksi, mutta heti alusta hän huomasi, että kirjoittaja kirjoittaa itse omalla äidinkielellään. Teos on mitä ilmeisimmin omaelämäkerrallinen. Se kertoo, miten päähenkilö jäi vuonna 1914 sodassa saksalaisten vangiksi ja joutui leirille ja töihin saksalaisen talonpojan luo. Lopulta hän onnistui pakenemaan Hollantiin ja sieltä hän palasi Englannin, Norjan, Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle. Kertomus on hyvin kirjoitettu ja se sisältyy myös udmurttilaisten novellien suomennoskokoelmaan.


Kirjailija mainitsee teoksessaan olevansa kotoisin Udmurtiasta Komakgurtista (suom. Rottakylä). Eräs udmurtialainen televisiotoimittaja kävi kylässä ja löysi A. Denisovin sukulaisia. Tiedot kirjailijasta ovat kuitenkin puutteellisia eikä hänestä ole edes valokuvaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Tämän blogin suosituimmat