Esa-JussiSalminen Uralin piraatti

Burzjanilaista mehiläishoitotekniikkaa

  • Askelmat pesäonkalolle.
    Askelmat pesäonkalolle.
  • Askelmat pesäonkalolle.
    Askelmat pesäonkalolle.
  • Mehiläishoitajan välineistöä esillä.
    Mehiläishoitajan välineistöä esillä.
  • Ljange, irrallinen askelma, jolla seisotaan mehiläispesän luona puussa.
    Ljange, irrallinen askelma, jolla seisotaan mehiläispesän luona puussa.

 

Mehiläishoitajien käyttämät perinteiset työvälineet


 Bashkiirit käyttävät mehiläisonkaloiden ja -pölkkyjen valmistamiseen ja huoltamiseen erityistä kotitekoista välineistöä. Korkeisiin paksuihin puihin he nousevat erityisen köyden avulla (bash. kiram). Se on punottu kapeista kaistaleista sitkeää nahkaremmiä ja se on pituudeltaan jopa 5 m ja leveydeltään 5-7 cm. Kiramin nahkaosat sivellään ajoittain tervalla ja oikealla tavalla säilytettynä se voi kestää käytössä jopa puoli vuosisataa. Kuljetusta varten kiram kääritään kompaktisti rullalle, jonka halkaisija on noin 30 cm. Vähävaraisemmat mehiläishoitajat käyttivät ennen samantyyppisiä välineitä, jotka oli punottu niinestä, mutta ne olivat lyhytikäisiä eivätkä ne olleet ihan vaarattomia käyttää.


 Viime aikoina on alettu oikein käsitellyn nahan puutteen vuoksi käyttää kiramien sijaan moottoripumppujen letkuja kaksinkertaiseksi taitettuna köytenä. Puuhun kiipeämiseen käytetyn hihnan täytyy kestää 400 kg lähentelevä paino. 


Mehiläispuuhun hakataan kirveellä askelmat maasta kolon luokse. Jos puu on kallellaan tai selvästi kaartunut, askelmat sijaitsevat sillä puolella, minne puu on kallellaan. Askelmat ovat vuorotellen vasemmalle ja oikealle jalalle ja ainoastaan mehiläisonkalon alla viimeiset askelmat ovat rinnakkain. Mehiläisonkalolla työskentelyä varten on käytössä erityinen tuki (ljange), jonka päällä seistä. Se on koivusta valmistettu kaareva puukappale, jonka molemmissa päissä on reikä (tai reikä toisessa päässä ja toisessa kahva, jossa on reikä) kiinnitysköyden pujottamiseksi. 


Kiram ja ljange ovat alkuperäisiä kiipeämisvälineitä, jotka ovat tyypillisiä vain bashkiirilaisille mehiläishoitajille. Kaikki muu Euroopan kansojen alkuperäinen mehiläishoitovälineistö, joka on tunnettua kirjallisuudesta ja museoesineinä, on kaikkialla samankaltaista.


Miten kiramia ja ljangea käytetään, näkyy hyvin tässä lyhytelokuvassa Katkera hunaja, 10 minuutin kohdan jälkeen:
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=X-5zf_DBx8Q


Mehiläishoitaja pitää yhteyttä maassa olevan avustajansa kanssa kevyen kuljetusköyden (arkatau) avulla. Se on pyöreää, noin 1 cm paksuista köyttä, joka perinteisesti oli kierretty niinestä tai punottu nahasta. Viime aikoina yhä useammin käytetään nykyaikaisia, kevyitä, lujia ja venymättömiä materiaaleja. Köyden, jolla ljange kiinnitetään, pitää kestää jopa 300 kg painoa. Arkataun täytyy kestää 100 kg paino.

 

 Mehiläisonkaloiden teossa, korjaamisessa ja huoltamisessa käytetään monia rautaisia työkaluja: pienehkö pitkävartinen kirves, käyräteräinen pitkävartinen telso, käyräteräinen pitkävartinen taltta, suuri lyhytvartinen ja tasateräinen puras, puuvartinen koverrin sekä raspi, jolla on tavallista lyhyempi varsi, ovat tässä työssä välttämättömiä. Jokaisella välineellä on oma erityinen käyttötarkoituksensa ja niiden terät suojellaan säilytyksen ja kuljetuksen aikana nahasta, puusta tai sarvesta tehdyillä suojuksilla.

 

Mehiläishoitokirveellä (solok balta) tehdään työvälineitten varret ja onkalon varustukset, hakataan askelmat puuhun, katkotaan oksia ja avataan onkalon ovi. Sitä käytetään myös vasarana, sillä karsitaan kaarnaa lentoaukon luota ja veistetään onkalon etinen suojapuu. Telsolla (bagau) ja taltalla (brjuz) poistetaan puuainesta onkalosta, laajennetaan ja syvennetään onkaloa. Näitä pitkävartisiä työkaluja pidetään työskennellessä kaksin käsin. Tasateräisellä purasimella yhdessä kirveen tai nuijan kanssa tasoitetaan onkalon katto ja pohja ja niiden yhtymäkohdat seinien kanssa sekä valmistetaan lentoaukko. Kovertimella (jyshky) tehdään uuden onkalon seinien viimeistely ja vanhan onkalon säännöllinen huoltokaavinta.

 

Keväisin bashkiirilainen mehiläishoitaja suoritti mehiläispesien ja mehiläispölkkyjen tarkastuksen, puhdistuksen ja valmistamisen mehiläisten asettua (ripustettujen mehiläispölkkyjen tapauksessa köyttämisen). Vapaat mehiläisparvet asettuivat itsekseen näihin onkaloihin ja keräsivät ravintonsa. Kun ennen syksyisin mehiläishoitaja palasi vaelluksiltaan, hän keräsi kaiken hunajan. Mehiläiset, jotka oli jätetty näin ilman talvivarastoja, kuoleskelivat pois.  


Mehiläisyhdyskuntia ovat aina hävittäneet mehiläisten ikuiset viholliset: karhut, näädät, tikat, hiiret. Vahinkoa aiheuttivat myös herhiläiset, ampiaiset, muurahaiset ja vahakoisa. Pesien suojelemiseksi karhuilta on kehitetty erityinen liikkuva puuosa, josta karhu saa tällin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat