Esa-JussiSalminen Uralin piraatti

Burzjanilainen mehiläishoitokulttuuri

  • Tamga.
    Tamga.
  • Tamgoja.
    Tamgoja.
  • Mehiläispölkkyjä.
    Mehiläispölkkyjä.
  • Mehiläispölkkyjä.
    Mehiläispölkkyjä.

 

Reilun kahdenkymmenen viime vuoden aikana alkukantainen mehiläishoito on tullut taas kysytyksi Bashkiriassa. Se oli säilynyt Shulgan Tashin lähialueilla ja alkoi 1990-luvulla taas vahvistua alueilla, joilla oli säilynyt alkukantaisen mehiläishoidon harjoittajia. Tähän vaikutti alkuperäishunajan hinnan nousu, kansallistunnon elpyminen, väestön työttömyys ja monet muut seikat. Tätäkin merkittävämpää on, että Bashkirian ulkopuolelta ja jopa Venäjän ulkopuolelta löytyy yhä useammin asiasta innostuneita, jotka yrittävät omaksua kauan sitten kadotetut esi-isien taidot. On ilmaantunut yrityksiä, jotka ohjelmillaan yrittävät palauttaa metsiin alkuperäiset mehiläiskannat alkuperäisen mehiläishoidon avulla.


Tässä siteeraan Shulgan Tashista saamaani lyhyttä opaskirjasta, joka opastaa alasta kiinnostuneita sillä puolivuosisataisella kokemuksella, mikä alkuperäisen burzjanilaisen mehiläishoidon suojelusta on kertynyt tuolla luonnonsuojelualueella. Tietysti itse paikalla kuulin ja näin mehiläishoitokulttuuria ja sen esittelyä.

 

 

Pesätyyppejä


Bashkiirilaiset mehiläispesät puussa (ven. bortj) ovat juurillaan seisoviin puihin pystysuunnassa kaiverrettuja keinotekoisia onkaloita, yleensä mäntyihin, harvemmin lehtikuusiin, tammiin tai muihin kelvollisiin puihin kaiverrettuja. 


Toinen tyyppi on mehiläispölkky (ven. koloda), joka on myöhäisempi kuin edellinen. Siinä pölkkyihin eli juuriltaan irti sahattuihin rungon pätkiin kaiverretaan samanlainen onkalo kuin juurillaan seisovaan puuhun. Ne jakaantuvat kahteen alatyyppiin, joista ensimmäinen on maassa olevat mehiläispölkyt, jotka ovat matalan alustan päällä ja usein kerätty johonkin mehiläistarhaan. Toinen alatyyppi on ripustetut mehiläispölkyt, jotka ripustetaan tiluksille korkealle puihin yleensä etäälle toisistaan. 


Vielä erotetaan onkalopesät (ven. dupljanka), millä tarkoitetaan runkoja, joissa on luonnollinen mehiläisten pesintään sopiva onkalo. 

 

 

Tamga  -  mehiläispuun merkintä


Alkukantaisen mehiläishoidon salaisuudet ja hienoudet täydentyivät ja siirtyivät sukupolvelta toiselle. Mehiläispesäksi sopivan puun valinnassa kiinnitettiin huomiota puun muotoihin, sijoittumiseen maastoon, valaistukseen ja alttiuteen tuulelle, hunajakasvien ja puhtaan veden läheisyyteen.


Tulevaan mehiläispuuhun merkittiin tamga (bash.) - haltijan suvun merkki. Perinteisesti hunajan varastaminen ja vieraan mehiläispesän vahingoittaminen oli ankarasti rangaistava teko. Puun latva oli tapana katkaista, jotta runko ei olisi niin altis murtumiselle. Samana vuonna tai vähän myöhemmin runkoon tehtiin onkalo mehiläisille. Tamgamerkintä yleistyi ilmeisesti Kultaisen ordan aikaan, jotta veroa olisi helpompi kerätä bashkiiriheimoilta.


Mutta samantyyppiset merkit, toisinaan hämmästyttävänkin samannäköiset, olivat ominaisia myös venäläisille, valkovenäläisille, liettualaisille ja puolalaisille mehiläishoitajille keskiajalla. Niitä kutsuttiin nimellä znamenije (ven.). Tuolloin, kun valtaosa ihmisistä oli luku- ja kirjoitustaidottomia, tamgoja piirrettiin mehiläispuiden lisäksi hautakiviin, dokumentteihin, karjasuojiin, työkaluihin ja taloustarvikkeisiin.
Mehiläispuissa näkyvien nykyisten merkkien moninaisuus selittyy perimysjärjestyksellä. Jos bashkiirilaisen mehiläishoitajan pojista usea ryhtyi myös mehiläishoitajaksi, heistä jokainen lisäsi isänsä merkkiin jonkin pienen lisäelementin. Vain nuorin poika käytti isänsä merkkiä ilman muutoksia.


Joissakin mehiläispuissa on säilynyt useita eri sukujen merkkejä (kahdesta viiteen). Nämä ovat menestyksekkäitä pesiä, jotka ovat vaihtaneet omistajia johonkin merkkitapaukseen liittyvän lahjoituksen kautta, vaihtokaupassa tai myytyinä. 


Yksi Bashkirian luonnonpuiston Pribeljskin filiaalin puuhamiehistä Jevgenij Mihaijlovitsh Petrov on kertonut yhdestä usean merkin puusta. 1890-luvulla Askarovon kylän asukas Shahmuratov Kashafetdin kaiversi Bashtinin rajamerkin luokse mehiläispesän puuhun 14 metrin korkeuteen, jonka hän vaihtoi Islambajevon kylästä kotoisin olevan vävynsä, Hajbullin Galiullan oriiseen. Ori jatkuvasti karkaili uudelta isännältään, minkä vuoksi tätä erittäin tuottoisaa mehiläispesää kutsuttiin nimellä Ori karkasi (Ajgyr kaskan). Myöhemmin tähän samaan puuhun 18 metrin korkeuteen Galiulla teki toisen mehiläispesän, joka aiemman pesän lailla, oli mehiläisten innokkaasti asuttama vuoteen 1964 asti. Kaikki tämän rajamerkin mehiläispesät siirtyivät Kashafedtin-papan kuoleman jälkeen vuonna 1914 hänen lapsenlapselleen, Galiullin Giljmetdinille, joka oli Burzjanin piirikunnan Islambajevon kylän mehiläishoitaja. Nykyisin pesiä hyödyntävät hänen jälkeläisensä. 

 

 

Tanssia korkeuksia ja pesillä nimiä


Mehiläispuihin liittyvillä asiantuntemusta vaativilla töillä oli usein omat kuuluisat erikoisosaajansa. Mehiläishoitaja yleensä valmisti itse onkalon mehiläispuuhunsa, mutta yleensä alueella oli erityinen mestari, jonka tehtävänä oli palkattuna hakata lupaavien mehiläispuiden latvat. Tämä vaarallinen työ tapahtui ilman erityisiä turvavakuuksia 20-25 metrin korkeudessa ja oli erittäin kallista. On säilynyt muistoja Halitov Kijasista Gadeljgarejevon kylästä sekä Ahmetov Bajrasista Maksjutovon kylästä. He elivät viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Kun he olivat hakanneet mehiläispuun latvuksen kirveellä pois ja päällystäneet kannon tuohella sen suojelemiseksi lahoamiselta, he pystyivät tanssimaan sen päällä tai sieppaamaan paidan päältään jalan alta.


Onkaloilla, jotka tuottivat vuosittain huomattavia määriä hunajaa, oli omat nimet. Esimerkiksi  legendan mukaan Onnellinen mehiläispesä (Bakyj) Shuljgan Tashin luonnonpuistossa tuotti niin paljon hunajaa kuin koko puu painoi, ja Biksura varusti hunajalla kaksi sukupolvea sen omistajia. 

 

 

Kiinnostus kasvaa


1800-luvun alussa Bashkiriassa levisi mehiläishoito pölkyissä. Saman vuosisadan lopulla seudulla oli ensimmäisiä yrityksiä nykyaikaisen mehiläishoidon (mehiläispöntöissä) juurruttamiseksi, mutta se levisi hitaasti. Bashkiirilaiset mehiläishoitajat, joista suurin osa katosi repression ahjossa ja toisessa maailmansodassa, alkoivat käyttää koottavia mehiläispönttöjä vasta XX vuosisadan toisella puoliskolla.
Nykyisin Shulgan Tashin luonnonpuisto vaalii parhaiten säilynyt alkuperäistä mehiläishoitoa. Alueen mehiläishoitajilla on jo yli kymmenen vuoden kokemus yhteistyöstä alkuperäisen mehiläishoidon elvyttämiseksi Puolassa. Burzjanilaisten (Shulgan Tashin alueen bashkiirit) mehiläispakettien ja mehiläisyhdyskuntien kysyntä kasvaa.


Puhtaana muotona alkukantainen mehiläishoito on säilynyt vain Bashkortostanin metsäisillä vuoristoseuduilla luonnonpuisto Shulgan Tashin, rauhoitusalue Altyn Solokin ja kansallispuisto Bashkirian alueilla. Muutamilla muilla alueilla on ihmisiä, jotka haluavat elvyttää alkukantaisen mehiläishoidon. 


Burzjanilaisen alkuperäismehiläisen suojelu ja ainutlaatuinen mehiläishoito on mahdollista vain asiaansa omistautuneiden ja perinteitä kunnioittavien ihmisten ansiosta. Hieman yli sata ihmistä hallitsee tämän harvinaisen elinkeinon. 


Alkuperäinen mehiläishoito nivoutuu saumattomasti bashkiirien perinteiseen kulttuuriin. Sen säilyttäminen ei ole ainoastaan mehiläishoitoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat